Blogi on muuttanut
Siirry lukemaan arvostelu tänne

Nights of Villjamur on palapeli. Se on kuin kokoelma useista eri kirjoista irroitettuja kohtauksia, tai siltä se ainakin tuntui alussa. Fantasiakirjallisuudessa on tänä päivänä vaikea löytää todella originellia teosta, mutta se ei aina ole paha asia. Esim. Peter V. Brettin The Painted Mania lukiessani tuli mieleen välillä kovinkin Robert Jordanin Ajan pyörän alkuteokset tyyliltä, mutta Brettin teos kantoi kuitenkin omalla painollaankin hyvin. Kyllähän Villjamurinkin tarina on kiinnostava itsessään, mutta silti se tuntuu aikamoisen kliseiseltä. Ihmettelen miksi sitä on hypetetty niin paljon; liekö kyseessä kustannusyhtiön mainonnan tulosta. 

Joka tapauksessa, Nights of Villjamurissa on jonkin verran hyvääkin. Tarinan juoni on lyhykäisyydessään: poliittista peliä lähestyvän jääkauden uhatessa. Kirjassa esitellään pimeää taikuutta sekä erilaisia ihmisen kaltaisia olentoja, kuten garudat, rumelit ja bansheet, mutta ulkoista kuvausta syvemmälle näiden olentojen ominaisuuksiin ei päästä. Plussaa saavat skandinaavistyyliset nimet joillakin paikoilla ja hahmoilla. Jopa päähahmot valitettavasti jäävät pinnallisiksi, eikä kirjan tapahtumat muutenkaan herätä syvällistä pohdintaa. Ihan kiva lukea, mutta helppo unohtaa sen jälkeen kun on lukenut.

Niin... Talvi Jääkausi on tulossa. Ehkä tämän Legends of the Red Sun -sarjan tulevat osat ovat parempia kuin ensimmäinen kirja.