Blogi on muuttanut
Siirry lukemaan arvostelu tänne
 

James Morrown Shambling Towards Hiroshima on Hugo-ehdokkaana pienoisromaanien kategoriassa ja ensimmäinen teos, jonka olen kirjailijalta lukenut.

Ollaan 1940-luvun puolessa välissä ja Yhdysvaltain hallitus on ajatumassa vääjäämättä yhteenottoon Japanin kanssa. He ovat kehittäneet uuden hirvittävän aseen, ja haluavat antaa Japanille vielä mahdollisuuden vetäytyä taistelusta ilman valtavia uhrimääriä. Amerikkalaiset ovat aloittamassa Liskoajan ja heillä on käytössä strategisia liskoja. He aikovat näyttää japanilaisille miten pahaa jälkeä jättimäiset tultasyöksevät Gorgantikset voivat aiheuttaa demonstroimalla kaupunkilavasteissa kääpiöhirviöllä. Sattumoisin pikkuhirviöt eivät olekaan käytettävissä ja niinpä he palkkaavat B-luokan filmitähden Syms Thorleyn esittämään yhtä. Tarina kerrotaan Thorleyn näkökulmasta nelisenkymmentä vuotta jälkeenpäin.

Shambling Towards Hiroshima on huumorilla höystetty traaginen tarina. Huumori syntyy usein viittauksista todelliseen maailmaan. Atomiaika vääntyy Morrowlla liskoajaksi, strategiset ydinaseet strategisiksi liskoiksi ja hirvittävät gorgantikset viittaavat godzillaan/gojiraan, joiden alkuperään liitetään radioaktiivinen säteily. Knickerbocker-projekti kilpailee Manhattanin projektin kanssa. Poliittisten käsitteiden lisäksi löytyy tekstistä viittauksia filmiteollisuuteen ja moniin elokuviin. Aika ajoin itse kirjakin tuntuu varhaiselta hirviöelokuvalta, vaikka tässä yhteydessä ei voi puhua B-luokan kirjasta. Tunnistin jotkut elokuva-, näyttelijä-, ohjaaja- ja käsikirjoittajaviittaukset (esim. Karloff/Lugosi-kilpaparin ja Frankenstein-ohjaaja James Whalen), ja googlettamalla olisi varmaan irronnut enemmän yhteyksiä, mutta en halunnut rikkoa lukurytmiä tiedonhaulla. Suurin ja ainoa negatiivinen seikka kirjaa lukiessa olikin tietoisuus, ettei huomaa kaikkia ovelia yksityiskohtia, mitä siihen on upotettu, ja että jää jostain paitsi.

Vaikka ajatus B-luokan hirviöleffa-godzillasta ja sen liittämisestä politiikkaan tuntuu huvittavalta (ehkäpä myös naurettavalta), Morrow saa itseasiassa juuri tuhokuvauksen vaikuttamaan kaikkea muuta kuin koomiselta. Kirjassa onkin kevyen tyylin ohella raskasta sanottavaa. Kirjailija ei jätä epäselväksi ydinasevastaista sanomaansa. Hienosti sekin on kuitenkin yhdistetty 1980-luvun ilmapiiriin, aikaan jolloin vielä käytiin rauhanmarssilla. Nykyäänhän kai kukaan ei enää ydinaseiden vuoksi menetä yöuniaan ja syö rauhoittavia lääkkeitä.

Shambling Towards Hiroshima on erinomaista luettavaa alusta loppuun saakka. Aiheeltaan se ei ole kaikkein trendikkäin, mutta Morrow onnistuu kuitenkin tuomaan tarinaan omaperäisyyttä ja nokkeluutta.

 

Aiemmin arvostellut pienoisromaani-Hugo-ehdokkaat:

Kage Bakerin The Women of Nell Gwynne's

Nancy Kressin Act One ja Charles Strossin Palimpsest