Blogi on muuttanut
Siirry lukemaan arvostelu tänne

 

Glimpses on Lynn Flewellingin The Nightrunner-sarjaa täydentävä kokoelma novelleja. Kirja sisältää lisäksi lyhyen näytteen ensi vuonna ilmestyvästä sarjan kuudennesta kirjasta, Laura Anne Gilmanin esipuheen ja itse Flewellingilta johdannon. Kirjassa on runsaasti fanien tekemää kuvitusta. Olen lukenut Nightrunner-sarjasta neljä ensimmäistä kirjaa, viides The White Road, on vielä lukematta, mikä ei sinänsä haitannut Glimpsesin lukemista, koska kirjasen kaikki tarinat liittyvät menneisyyteen.

  • Misfit
  • The Wild
  • By the River
  • The Bond

Misfit kertoo nuoresta Seregilistä, jolla on sopeutumisongelmia Rhímineessä ja hän ajautuu homoeroottiseen suhteeseen uudessa elinympäristössään. Etsiessään paikkaansa hän päätyy velho Nysanderin oppipojaksi.

The Wild kertoo Alecin vanhempien tapaamisesta ja Alecin lapsuudesta.

By the River sijoittuu Misfitin jälkeiseen aikaan, jolloin Seregil ja Micum Cavish tapaavat ensimmäistä kertaa.

The Bond vie seuraamaan mitä tapahtuu Seregilin ja Alecin ensimmäisenä yönä rakastavaisina.

Novellit ovat tarkoitettu täydentämään Seregilin ja Alecin tarinaa niiltä osin mitä varsinaisessa sarjassa ei ole kerrottu suoraan. Kirja on selvästi julkaistu fanien toiveesta. Tällaisen ei-fanin näkökulmasta yksikään tarinoista ei ole erityisen merkittävä. Ei-fanilla tarkoitan, että luen mielelläni Flewellingin kirjoja, sillä ne ovat viihdyttävää ja kevyttä fantasiaa, mutta hän ei kuulu suosikkikirjailijoihini. Tähän syynä on lähinnä, että koen Flewellingin olevan ajoittain liian lähellä sitä rajaa, joka tekee hänen tekstinsä fanfictionmaiseksi. Tietenkin on hienoa, että kirjailija fanittaa omia hahmojaan, mutta se vie hieman kriittisyyttä tekstistä. Flewelling on kuitenkin luonut maailman, joka kiehtoo, ja se onkin hänen kirjojensa paras puoli. Itse asiassa hänen kolme Tamír Triad -kirjaansa, jotka sijoittuvat aikaan ennen The Nightrunnereita, on kokonaisuutena parempi.

Glimpses ylittää fanfictionmaisuuden rajan hienoisesti. Ehkäpä osittain sen vuoksi, että se sisältää fanien fanfiction-piirroksia. Misfit on epätasainen tarina, osittain kuvataan hyvinkin yksityiskohtaisesti joitain tapahtumia ja sitten pompitaan viikko/lause-tyylillä. Silti siinä on ehkäpä The Nightrunner-sarjan kannalta eniten lisäarvoa taustatietona. Ehein ja kiinnostavin tarinoista on mielestäni By the River, joka onnistuu kuvaamaan tunnelmaa ja jossa on hyvä loppu. Myös Alecin vanhempiin liittyvässä The Wildissa on samaa tunnelmaa. Kirja sisältää muutamia yksityiskohtaisia seksikohtauksia, jotka toivat mieleen Bearin ja Monetten A Companion to Wolvesin, jossa seksi oli itseasia ja tarinaa oli hieman rakennettu sen ympärille kehykseksi. Misfit olisi voinut olla erinomainen novelli, jos se olisi enemmän keskittynyt oppipojaksi tulemiseen kuin seksikokemukseen, joka johti tilanteeseen. Fanit varmaankin tykkäävät kirjasta sellaisenaan ja heille se onkin pääasiassa tarkoitettu kuvineen päivineen.