Blogi on muuttanut
Siirry lukemaan arvostelu kuvineen ja kommentteineen tänne
Orjattaresi on ensimmäinen lukemani kirja Margaret Atwoodilta. Kirja on ilmestynyt alunperin vuonna 1985 ja suomennettu sitä seuraavana vuonna. Minulla on kirjasta sekä englanninkielinen versio The Handmaid's Tale, että suomennoksen 3. painos. Luin pääasiassa kirjan suomeksi, tosin - kuten monesti aiemminkin - käännös suorastaan huusi välillä tarkistamaan, miten alkuperäinen teksti oli kirjoitettu.
Orjattaresi on dystopia vanhoillisuskovaiseksi totalirismiksi muuttuneesta USA:sta. Tarina on kuvaus yhteiskunnasta, jossa naisilta on poistettu itsenäisyys, yksilöllisyys, omistusoikeus ja itsemääräämisoikeus. Kertojahahmo on Frediläinen, isäntänsä nimen mukaisesti kutsuttu orjatar, jonka ainoana tehtävänä on toimia synnytyskoneena. Hänen tarinaansa seurataan tiukkojen rajojen hallitsemassa pienessä piirissä, mikä ei kuitenkaan estä menneisyyden muistelemista. Tarina alkaa keskeltä ja Frediläisen muistojen kautta pääsemmekin pala palalta vilkaisemaan miten tilanteeseen ajauduttiin. Poliittiset, yhteiskunnalliset ja uskonnollisaatteelliset kuviot taustalta selitetään sillä tasolla, että kokonaiskuva välittyy. Ydinsäteilyn ja myrkkyjen vaikutukset tuodaan esille taustatekijänä, niihin ei paneuduta sen tarkemmin. Tämä on tarkoituksenmukaista, sillä kertoja oli tavallinen amerikkalainen, joka ei niin tarkkaan ollut kiinnostunut mitä ympärillä tapahtuu tai jätti asioita huomioimatta. Kuvaus ihmisestä, joka tottuu alunperin haalean kylpyveden hitaaseen lämmittämiseen siten, että lopulta kiehuu kuoliaaksi, on uskottava. Toki niitäkin oli, jotka olivat nähneet tulevan ja tiedostivat asian ajoissa.
Koskapa Atwood kertoo tarinaa orjan näkökulmasta, saamme nähdä vain ripauksia siitä mitä muualla tapahtuu. Vastarintaliike on olemassa, vanhat ja epäkelvot ns. epänaiset työskentelevät säteilylle altistuneilla alueilla. Tiukasta fundamentalismista huolimatta, alkoholia ja prostituutiota on tarjolla etuoikeutetuille miehille. Miesten mahdollinen steriiliys on seikka, josta ei avoimesti keskustella ja jo sana "steriili" on tabu. Oli naiset sitten missä asemassa tahansa, jopa korkea-arvoisten miesten vaimoina, heidän asemansa on alisteinen. Vastarintaa voi turvallisesti tehdä vain omissa ajatuksissa ja sekin on kamppailua, koska alistetuilla on taipumus myös itsesensuuriin. Naurua käytetään tarinassa yhtenä kapinahengen työkaluna. Kirjassa minua huvitti kohta, jossa japanilaiset turistit kameroineen yrittivät kuvata punaisiin pukeutuvia ja kasvonsa peittäviä orjattaria. Frediläinen kutsuu japanilaisnaisten pukeutumista ajatuksissaan ironisesti länsimaiseksi. Kohtaus toi mieleen amish-yhteisön, joka elää omien tiukkojen sääntöjensä mukaisesti ja myös heitä turistit mielellään kuvaavat.
Atwood ei tarjoa yksiselitteistä päätöstä tarinalle. Lopussa hypätään ajassa eteenpäin, kansainvälisen historiantutkijoiden yhdistyksen symposiumin pöytäkirjaan, jonka kirjailija on päättänyt kuvata eri tyylillä. Teksti on humoristista, mutta se itseasiassa shokeeraa enemmän kuin varsinainen tarina. Se tuntuu lähemmältä todellisuudelta ja arkipäivältä. Epäröisin silti kutsua orjattarenkaan tarinaa epätodeksi, sillä naisten asemasta kautta historian löytyy kirjan kaltaisia, tai jopa vieläkin karmeampia esimerkkejä. Tämän päivän Amerikassa (eikä tietenkään pelkästään siellä) on uskonlahkoja ja -ryhmittymiä, joihin kuuluu tuhansia, jopa miljoonia ihmisiä, joiden ajatusmaailmasta Orjattaren tarina ei ole kaukana. Milloin heidän määränsä ja valtansa on niin suuri, että he pystyvät hallitsemaan paitsi USA:n presidenttiä, myös kongressia?
Vaikka Orjattaren käännös on pääosin hyvä, on Atwoodin teksti tuottanut kääntäjälle selvästi ongelmia paikoin. Yhdessä kohden hän on päättänyt selittää alaviitteellä alkuperäisen tekstin. Varsinkin viimeisen Historiallisia selityksiä -osan käännös on epäselvä. Hyppäsin välittömästi lukemaan alkuperäisen tekstin, jossa mm. viittaukset Chauceriin olivat selkeämmät. Kääntäjä on päättänyt muuttaa lausejärjestystä tai jättää jonkin sutkautuksen kokonaan pois, koskapa niiden kääntäminen ei olisi tuonut esille Atwoodin nokkelaa kielenkäyttöä.
Atwood on kirjoittanut hiljaisella tavalla kantaaottavan ja puhuttavan teoksen, joka ei ole aikojen saatossa menettänyt merkitystään. Se on yhä ja ehkäpä jopa enenevässä määrin ajankohtainen.
Aakkoshaasteen A-kirja.
