Blogi on muuttanut
Siirry lukemaan arvostelu kuvineen ja kommentteineen tänne
Rovaniemi, tammikuu ennen Hämärän vuosisataa, -21°C, lunta 75 cm.
Emmi Itärannan Teemestarin kirja on tuore uutuus, se ilmestyi viime viikolla. Kirja voitti 2010-2011 järjestetyn Teoksen fantasia- ja scifi-kirjoituskilpailun. Tiedustelin muutama viikko sitten kustantajalta ilmestyykö kirja myös ekirjana, mutta koskapa vastausta ei ole kuulunut, enkä ole löytänyt ekirjaa myytävänä, hankin perinteisen version. Suomalainen kustantaja ei ole luokitellut kirjaa nuortenkirjaksi, mutta ulkolainen kustantaja olisi niin ehkä tehnyt.
Maapallo on kokenut menneisyydessä katastrofin, jonka seurauksena meret ovat vallanneet maapinta-alaa ja jäljellä olevilla alueilla puhtaasta vedestä on tullut huutava pula. Veden vähyys tekee siitä arvotavaraa, jota kontrolloi sotilaat Skandinavian Unionin miehitetyllä alueella. Noria on nuori nainen, jonka suvussa on sukupolvelta toiselle kulkenut teemestarin arvo ja myös salaisuus, jonka paljastuminen olisi kohtalokasta. Kun koittaa Norian aika astua teemestarin rooliin, ensimmäisenä naisena suvussaan, hän huomaa salaisuuden taakan olevan raskas tilanteessa, jossa läheiset kärsivät. Hän pääsee myös suuremman salaisuuden jäljille, jonka paljastuessa seurauksilla voi olla vaikutusta koko kansakuntaan.
Ensimmäinen seikka mihin Teemestarin kirjassa kiinnittää huomiota on Itärannan kauniin kuvaileva kieli, jota on suorastaan nautinto lukea. Kirjan juoni toimii ja tarina on ehyt. Mainitsin alussa, ettei kyseessä ole nuortenkirja, mutta väistämättä sen tyylissä on tietynlaista naiiviutta. Tämä naiivius näkyy lähinnä päähahmojen toiminnassa. Tarinassa arvioidaan sopiiko Noria teemestariksi, koska hän on nainen, mutta itselleni tuli mieleen, että onko hän tarpeeksi kypsä teemestariksi lähinnä hyväuskoisuutensa vuoksi. Hänelle annetaan haltuun salaisuus, jota hän ei näin keski-ikäisen henkilön näkökulmasta tunnu olevan valmis vastaanottamaan – vaikka kuinka hallitsisi tradition. Myös Norian ystävän Sanjan käyttäytyminen tuntuu jokseenkin epäloogiselta, mutta tarinan jännitteen luomiseksi ymmärrettävältä. Kirjailija jättää sanomatta suoraan ihmissuhteisiin liittyviä tuntemuksia, mutta ne ovat aistittavissa pinnan alta.
Pidän kirjan tunnelmasta paljon. Siinä on hiljaisuutta, seesteisyyttä ja pehmeyttä tavalla, joka ei ole niin itsestään selvää dystopiakirjallisuudessa. Haavoitetussakin maailmassa voi olla kauneutta. Siksi kirjan naiivius ei häiritse liikaa. Kyynisyyttä löytyy kirjallisuudesta yllin kyllin. On mukavaa huomata kirjailijan sekoittaneen eri kulttuurien perinteitä, tosin koskapa tuntureilla asutaan, niin olisin toivonut jotain saamelaisuuttakin säilyneen, vaikkapa vain kuriositeettina. Luonnontieteilijänä jäin pohtimaan mitä tarinan menneisyydessä on tapahtunut, onko ilmaston lämpeneminen yleensäkin voinut saada aikaan kaikki kirjassa kuvatut luonnontieteelliset ilmiöt ja vieläpä nopeassa aikajaksossa? Kirjailija ei mene liian tarkkoihin yksityiskohtiin, hän viittaa asioihin yksinkertaistaen ja antaa lukijan itsensä olettaa loput. Toisaalta tarkat tiedot eivät tunnu edes olevan tarinan kannalta tärkeitä. Tarinan tärkeimmäksi teemaksi nousee kysymys kenelle vesi kuuluu, eikä pelkästään filosofisella tasolla.
Kirjan Menetettyjen maiden reunalla asuvana minua kiinnostaa myös minkä kriteerin mukaan kirjailija on valinnut katastrofialueiden laajuuden (Fenno) Skandinaviassa. Tiedän, tämä ei varmastikaan kiinnosta ketään muuta lukijaa, mutta minulla on lappilaisena omituinen tapa olla kiinnostunut arktisten alueiden esiintymisestä kirjallisuudessa. Suomen kattavan korkeusmallin perusteella epäilisin kriteeriksi nousseen korkeuserojen, mutta ei välttämättä suoraviivaisesti, riippuen esim. missä Uusi Pietari sijaitsee (ei näin kertalukemalla jäänyt mieleen tarkempaa sijaintikuvausta). Jälleen kerran, tarinan kannalta tällä ei ole varmaankaan merkitystä suurimmalle osalle lukijoista. Mutta meitä on moneksi. Kirjan kansikin herättää ajatuksia. Se on kuin pikselöitynyt lähikuva jostain laajemmasta kokonaisuudesta, mutta siitä ei erota mistä. Kansikuva jää vaivaamaan.
Teemestarin kirja on erinomaisesti kirjoitettu esikoiskirja ja hieno lukukokemus. Sitä on helppo suositella niin nuorille kuin aikuisillekin. Toivottavasti kirja saa myös jonkun kiinnostumaan kääntämisestä. Kyllä tämä pärjäisi ihan ulkomaan markkinoillakin.
Science fiction -haaste (Kategoria 10. Apokalyptinen, dystopia, utopia)
