Blogi on muuttanut
Siirry lukemaan arvostelu tänne

 

Ursula K. Le Guinin Osattomien planeetta (The Dispossessed: An Ambiguous Utopia) julkaistiin vuonna 1974 ja kirja voitti mm. Hugo, Locus ja Nebula-palkinnot seuraavana vuonna. Suomennos ilmestyi 1979. Vaikka Osattomien planeetta on varsinaisesti hainilaisen sarjan järjestyksessä viidentenä julkaistu teos, kronologisesti sen tapahtumat aloittavat matkan Le Guinin luomaan maailmaan (ks. Missä järjestyksessä lukea Le Guinin Hainilaista sarjaa?) Kirjassa tutustutaan kronologisesti myöhemmissä kirjoissa mainittuihin cetiläisiin, heidän panokseensa Maailmojen liiton syntyyn ja teknologiaan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisiaan kiertäville kaksoisplaneetoille Urrasille ja Anarresille. Urras on Maan kaltainen planeetta, jota kattaa suuret merialueet, eikä vedestä ole pula, mutta jonka mineraalivarat on kulutettu jo loppuun. Urrasissa on kolme valtiota, jotka muistuttavat voimakkaasti Maan 1970-luvun poliittista asetelmaa ja jakaumaa kapitalistiseen ja kommunistiseen sekä näiden välikädessä olevaan maailmaan. Anarresia asuttavat Urrasista poismuuttaneet anarkistit, jotka ovat luoneet planeetalle oman "kaikki ovat keskenään tasa-arvoisia" järjestelmän. Anarres on kuiva planeetta, jossa on yllin kyllin mineraalivarantoja, mutta vedestä ja ruuasta on jatkuva pula. Se käy kauppaa Urrasin kanssa, mutta kahden planeetan välit eivät ole lämpimät, eikä vapaata matkustusoikeutta ole kumpaankaan suuntaan. Erilaisten poliittisten ja yhteiskunnallisten teemojen ohella Le Guin kuvaa hainilaisen sarjan kannalta tärkeän tieteellisen teorian syntymisen läpimurtoa ideologioiden katveessa.

Osattomien planeetta nousee yhä uusintakierroksellakin minun arvosteluasteikossani lähelle Pimeyden vasenta kättä (arvostelu), jota pidän tähän astisista lukemistani kirjoista Le Guinin parhaana teoksena. Jälleen kerran Le Guin kuvaa elävästi tapahtumaympäristöä, kaksoisplaneettoja (tai planeettaa ja sen ilmakehällistä kuuta) ja saa sen tukemaan tarinan teemoja. Kirjassa käydään voimakasta keskustelua yksilöstä ja hänen mahdollisuuksistaan sekä todellisesta vapaudestaan sosialistisen tai kapitalistisen järjestelmän rattaissa. Päähenkilö Shevek on fyysikko ja aikatieteilijä, joka kokee molemmat järjestelmät ja päätyy niiden perusteella päätökseen mikä on koko hainilaisen sarjan kannalta olennainen. Pimeyden vasemmassa kädessä Le Guin johdattelee lukijan tarkastelemaan ihmisen sukupuoleen liittyviä käsityksiä kriittisesti ja mahdollisesti sen kautta avartamaan ajattelumaailmaansa. Yhteiskuntajärjestelmä, poliittiset aatteet ja eriytymisen tunne ovat näkyneet kirjailijan muissakin kirjoissa tärkeinä teemoina, mutta mielestäni ne korostuvat erityisesti Osattomien planeetassa mm. Pimeyden vasenta kättä enemmän. Miinuksena on sanottava, että asetelma, joka kirjan kirjoittamishetkellä vallitsi USA-Neuvostoliitto -akselilla on tietenkin tänä päivänä muuttunut, mutta aikakaudellaan kirja on ollut varsin tarkkanäköinen ja ehkä kontroversiaalinenkin.

Vaikka kirjan poliittis-yhteiskunnallinen teema ei olekaan ajan tasalla, positiivisena seikkana kirjasta kohoaa erityiseksi mielenkiinnon kohteeksi ansibelin keksimiseen liittyvä aikateorian kehittäminen. Osattomien planeetassa käsitellään näennäisen tieteellisesti matemaattisia teorioita, mutta kuten Le Guin on toisaalla todennut, ansibeli ei tottele Einsteinia. Se on helppo uskoa ja hyväksyä keksintönä vain intuitiivisesti, eikä sitä ole muunlaiseksi tarkoitettukaan. Le Guin esittelee huumorintajuaan yleensä vaivihkaa ja niinpä tekstissä vastaan tuleva terralainen suhteellisuusteorian kehittänyt Ainsetain saa välittömästi aikaan naurunhörähdyksen.

Osattomien planeetta on Le Guinin science fiction -tuotannossa tyypilliseen tapaan jälleen pohdiskeleva ja voimakkaasti temaattinen ja sen tyylin edustajana aikaleimastaan huolimatta erinomainen teos. Kirja on kerronnaltaan eheä ja siitä huomaa kirjailijan kehittyneen kirjailijanakin alkuajan teoksiin nähden. Kirjan luvut eivät etene aikajärjestyksessä, vaan välillä palataan Anarresissa Shevekin menneisyyteen. Tarinan seuraaminen on siitä huolimatta kuitenkin vaivatonta. Henkilökohtaisesti suosittelen lukemaan kirjan hainilaisen sarjan ensimmäisenä teoksena, jos se vain on mahdollista, mutta mitään vahinkoa ei tapahdu vaikka kirjan lukisikin sarjan julkaisujärjestyksen mukaisesti.