Maailmantuskan soturia lukiessani, jäin taas kerran pohtimaan miten... hmmm.... vähemmän erinomaista "kansitaidetta" kirjoissa voikaan olla. Kaikki kunnia kansien tekijöille, tarkoitukseni ei ole loukata ketään, ilmaisen vain mielipiteeni. Makuja on monenlaisia, eri mieltä saa olla. Eri aikakausilla on erilaisia trendejä kansikuvituksissa, mutta näyttää siltä, että kauniit naiset, muskelimiehet, ritarit ja miekat ovat pysyviä. En oikeastaan löydä Maailmantuskan soturin kannesta mitään mikä miellyttäisi minun silmää.

Samoja teemoja toistuu mm. seuraavissa kansissa, mutta otamme mukaan nyt myös lohikäärmeen. Dragon Bonesissa on jälleen omituisen lihaksikas heppu. Kirjan nimi pomppii välillä isoista kirjaimista pieniin ja kokonaisuus tuntuu epätasapainoiselta. Masquesin kannessa olevalla naisella on toppi. Totta kai naiset - riippumatta siitä mistä aikakaudesta on kyse - ovat käyttäneet toppeja. Blood Knightin kansi perinteisyydestään huolimatta ei muuten ole huono, mutta mieleen tulee kuitenkin sekatavarakauppa. Kansi on jollain tavoin ahdas. Samoin kuin Baker's Boyn, joka on kaiken lisäksi mielenkiintoisen kliseinen.

Yllä olevista kansista kaksi ensimmäistä on Patricia Briggsin kirjoja. Jostain syystä hänen kirjoihinsa kustantaja on päättänyt melkeinpä kaikkiin valita genren mauttomimmat kannet. Kuten myös seuraava kansi:

Paljastavassa asussa oleva, joko herkän tai koviksen näköinen naishenkilö. Tatuoinnit ovat kiva lisä. *huoh* Varmasti jotkut tykkää, mutta minuun ei oikein tehoa. Aivan kuin ei olisi haluttukaan panostaa siihen mitä kansi kertoo sisällöstä. Täytyy kyllä myöntää, että en ole Mercedes Thompson -kirjoja lukenut, joten ehkäpä kansi sittenkin kertoo sisällön laadusta...

Hyvin usein kansissa näkyy myös puolikkaita naisen päitä. Muutama esimerkki:

 

Pidän enemmän maalatuista tai piirretyistä kansista kuin valokuvakansista, vaikka joitain todella hienoja valokuvakansiakin on vastaan tullut. Nämä kaksi yllä eivät kuulu siihen joukkoon. Jälleen kerran tulee mieleen, että on menty siitä missä aita on matalin, eikä yritettykään ilmentää kirjan sisältöä. Vähän aikaa sitten tähän puolikas-pää -kategoriaan liittyi myös rodullinen skandaali. Bloomsbury yritti julkaista Justine Larbalestierin Liar-kirjan kannella, jossa oli vaaleaihoinen tyttö. Ei mitenkään sinänsä erikoista, sillä fantasiakirjojenkaan kansissa ei juurikaan näe tummaihoisia hahmoja. Mutta kun Liarin päähenkilö _on_ tummaihoinen. Kiivaan keskustelun jälkeen, tai itse asiassa aika pian, Bloomsbury vaihtoi kanteen tummaihoisen tytön kuvan. Edelleen jäätiin puolikas-pää -teemaan kuitenkin:

Kun Joe Abercrombien Best Served Coldin amerikkalaiskansi ilmestyi, niin olin pettynyt ensinnäkin kuinka sekavaksi se oli tehty ja toisaalta, kuin modernin näköinen kirjan päähenkilö, Monza, siinä kuvassa oli. Kun sitten The Blade Itselfin pokkariversion uusi kansi tuli näytille, kannessa oli Logen Ninefingers, ja se ei ollutkaan pettymys. Ehkäpä se johtui siitä, että vaikka Logen onkin hieman modernimman näköinen kuin oletin, se vastasi täysin omaa mielikuvaani hänestä. Niin subjektiivista tämä kansien katsominen voi olla. Ensimmäiset kommentit, jotka ulkolaisilta foorumeilta luin Logen kannesta olivat tyrmääviä. Kukaan ei tuntunut pitävän siitä. Olen siis eri mieltä.

Joitain suomennoksien kansia on vaikea katsoa. Ajan pyörä -sarjassa löytyy rimanalituksia:

Cro magnon-Rand ei yksinkertaisesti iske! Ja miten ihmeessä Rand kävelee noilla Keulakuvan jaloillaan? Valitettavasti Thomas Riiminiekan pelkistetty kansitaidekaan ei ole minun makuuni, vaikka jotkut ovat pitäneet siitä kovastikin, mm. itse kirjailija.

Mistä minä sitten pidän? Nyt on aika laittaa makuni todella arvioitavaksi :) Meri-teemat ovat kiehtovia. Rakastan venäläisen Ivan Aivazovskyn meriaiheisia maalauksia, joten siinä hengessä Kage Bakerin Or Else My Lady Keeps the Keyn kantta katsoisin vaikka kuinka kauan. 

Scott Lynchin The Lies of Locke Lamora on saanut osakseen pari kiehtovaa kansikuvaa, vaikkakin nimen tekstityyppi hieman arvelluttaa:

Ja ehkäpä viehättävin kansi, jonka tiedän on:

Olen nähnyt joidenkin kirjailijoiden sanovan, että heillä on vähän, jos ollenkaan valtaa siihen millaisia kansia heidän kirjoihinsa tulee. Joskus se on varmasti hyvä asia, mutta joiden mauttomien kansien kohdalla soisi kirjailijalle veto-oikeuden. Heidän kirjojensa imagostahan on kyse. Mutta moninaiset ovat markkinoiden tutkimattomat tiet. Kustantajat väittävät tietävänsä millaiset kannet käy kaupaksi, mikäpä minä olen siihen vastaan sanomaan. En edes valitse lukemiani kirjoja kansien perusteella, vaan aihe ja sisältö ratkaisee.