Viime vuonna kesällä Kirjava julkaisi kovakantisen ja kuvitetun painoksen Tulen ja jään laulu -sarjan ensimmäisestä kirjasta, Valtaistuinpelistä.


Tuolloin oli puhetta, että myös kakkososasta Kuninkaiden koitoksesta olisi tulossa vastaavanlainen painos, mutta ajankohdasta ei vielä ollut tarkempaa suunnitelmaa. Sarjan kannet ja kuvitetun painoksen taiteilleen Petri Hiltusen kotisivun galleriasta löytyy nyt kuva nimellä "Kuninkaiden koitos", joka tulkintani mukaan olisi Kuolemattomien talojen edustalta, Daenerysin ja Pyat Preen välinen kohtaus (kuvassa illanhäivettä tarjoileva kääpiö). Taiteilijalla on omaa näkemystään mukana tulkinnassa, mutta näin kuuluu ollakin. Valtaistuinpelin kaikki piirrokset ovat George R.R. Martinin hyväksymiä, joten oletan, että Kuninkaiden koitoksen kuvat käyvät läpi samanlaisen prosessin.

Vaikuttaisi siis siltä, että kuvia kovakantista Kuninkaiden koitosta varten ollaan valmistelemassa, joten ehkäpä kirja ilmestyy ensi vuonna. Toivottavasti Kirjava tiedottaa suunnitelmista, jos sellaisia on, sillä ainakin minulle on tullut paljon tiedusteluja milloin kakkososa ilmestyy kovakantisena.

Päivitys 30.11.2010: Saamani tiedon mukaan Kuninkaiden koitos on kuvien osalta valmis. Kuvia on tulossa kirjaan 17 kpl! Kirja piti olla julkaisuvalmis tänä syksynä, mutta ilmeisesti julkaiseminen on siirtynyt ensi vuoden puolelle.

Päivitys 1.12.2010: Kirjavalta saadun tiedon mukaan kovakantisen ja kuvitetetun Kuninkaiden koitoksen on tarkoitus ilmestyä keväällä. Hienoa!

---------------------

Mitä Tulen ja jään laulu -sarjan pohjalta tehtävään tv-sarjaan tulee, niin tänä yönä julkaistiin uusi traileri. Olen ihastunut. Still-kuvia trailerista voi katsoa Tulen ja jään laulu sivustolta kuvagalleriasta. Bran on kertakaikkisen suloinen.