Game of Thrones -sarja sai USA:n ensi-iltansa viime yönä Suomen aikaan. Olen ennen muuta George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjan fani, ja ensimmäisellä katselukerralla tv-sarja ei tuntunut niin hyvältä kuin odotin. Ensimmäisessä jaksossa (Winter is Coming) ei sinänsä ole mitään vikaa, näyttelijät ja tunnelma on kohdillaan, mutta tässä on totuttelun paikka edessä, katsoa hahmoja joilla on kasvot, mutta jotka eivät ole ne kasvot ja ilmeet, jotka kirjoja lukiessa on mielikuvissaan luonut. Ja eihän tapahtumat kaikki ole suoraan kirjoista. Osa puuttuu, osa on lisätty. Se on kuitenkin ymmärrettävää. Kyseessä on kaksi eri mediaa.

Huomaan pyörittäväni GoT:n alkutekstejä ja tunnusmusiikkia kerta toisensa jälkeen. Introssa on jotain huumaavaa, jotain mikä saa ajatuksen kirjojen uudelleenluvusta yhä houkuttelevammaksi.  Koko ensimmäinen jakso on YouTubessa jo katsottavissa, mutta en linkitä niihin videoihin, jokainen etsiköön halutessaan ne itse. Sen sijaan alla on HBO:n virallinen spoileriton Game of Thronesin alkutunnari katsottavana. Vaikka se on kaikin puolin upea, niin muutama virhe siitäkin löytyy näyttelijänimien edessä olevista vaakunatunnuksista. Harmi. Tästä se kuitenkin nyt alkoi. Suomen virallinen ensi-ilta on 4.5. klo 21:00 Canal+:lla.

Edit:// Toisen katselukerran jälkeen eka jakso tuntuu huomattavasti paremmalta ja itse asiassa loistavalta. Piti päästä vain kynnyksen yli.