Pienoisromaani-kategorian tämän vuoden Hugo-ehdokkaista viimeisenä lukulistallani oli Mira Grantin Countdown, joka kuuluu hänen Newsflesh-sarjaansa. Sarjan ensimmäinen varsinainen osa Feed (arvostelu) tuli luettua viime vuonna ja pidin sitä viihdyttävänä, vaikka löysin myös kritisoitavaa. Countdown on Feedin esiosa, jossa tapahtumat sijoittuvat zombie-viruksen syntyhetkeen, vuoteen 2014 (Feed alkaa tilanteesta 25 vuotta myöhemmin). Se valottaa miten ja miksi epidemia puhkesi ja pääsi leviämään.
Tarinaa kerrotaan tapahtumien aikajärjestyksessä eri puolilla Yhdysvaltoja ja eri henkilöiden näkökulmasta. Kertojina ovat mm. leukemian parantamiseen tarkoitetun Marburg Amberlee -viruksen kehittäjä, flunssan parantamiseen kehitetyn Kellis-viruksen keksijä, reportteri Robert Stalnaker ja aktivisti Brandon Majors, jotka ovat kaikki avaintekijöitä Kellis-Amberlee -zombieviruksen synnyssä. Jokaisen luvun lopussa on lyhyt uutislähetysteksti sellaisena kuin uutiset esitettiin ennen epidemiaa ja ne kertovat omaa kieltään siitä miksi ajauduttiin Feedissä kuvattuun tilanteeseen, jossa nettimedia - blogit hoitavat itsenäisesti tiedonvälityksen.
Pidän Countdownista enemmän kuin Feedistä. Selkeitä syitä siihen ovat politiikan ja zombien puuttuminen. Poliittisen kuvion katoaminen teki tarinasta eurooppalaisystävällisemmän. Lisäksi kertojahahmot ovat vanhempia ja vaikka välillä Grant jälleen sortuu YA-linjalle, niin se ei häiritse. Luen kohtalaisesti YA-kirjallisuutta ihan tarkoituksella, joten en suinkaan karsasta nuoremmille suunnattuja kirjoja. Grantin tyylin vaihtelevuus vain ei tunnu tarkoituksenmukaiselta ja siksi pidän sitä tyylivirheenä. Tällä kertaa se ei siis kuitenkaan nouse erityisesti heikentäväksi piirteeksi. Countdown on 80-sivuisena (Hugo-paketin pdf) tarinana nopea luettava, sillä se myös tempaisee mukaansa. Pidin jo Feedissä menneisyyden ja tilanteeseen ajautumisen kuvauksia mielenkiintoisimpina seikkoina, ja Countdown on siinä suhteessa täyttä tavaraa. Tarinan yhteydessä on mukava bongata jo tuttuja hahmoja. Etenkin tohtori Matras, joka aloitti totuuksien kerronnan blogissa, oli hauska tavata.
Countdownia ei voi suositella luettavaksi ennen Feedia, niin esiosa kuin se onkin, sillä minusta se on pikemminkin täydentävä taustatarina, joka vie hieman terää pois varsinaiselta sarja-aloitukselta ensin luettuna. Suosittelen sitä kuitenkin ehdottomasti Feedin jälkeen, jos sattui kirjasta pitämään. Koska en ole zombie-kirjojen ystävä ja Feed ei täysin vakuuttanut minua, en aikonut lukea sarjan kakkososaa Deadlinea. Kuinkas ollakaan, Deadline päätyi kuitenkin niin ikään Hugo-ehdokkaaksi ja se on siten lähiajan lukulistalla. Eikä ajatus tunnu Countdownin jälkeen hassummalta.
Kaikki pienoisromaani-ehdokkaat on nyt tosiaan luettuna, Countdownin lisäksi:
Catherynne M. Valente: Silently and Very Fast
Mary Robinette Kowal: Kiss Me Twice
Kij Johnson: The Man Who Bridged the Mist
Ken Liu: The Man Who Ended History: A Documentary
Carolyn Ives Gilman: The Ice Owl
Näistä minua eniten sykähdytti Kij Johnsonin tarina, mutta muutkin olivat erinomaista tai hyvää luettavaa. Ei aavistustakaan kuka voittaa.
Tarinaa kerrotaan tapahtumien aikajärjestyksessä eri puolilla Yhdysvaltoja ja eri henkilöiden näkökulmasta. Kertojina ovat mm. leukemian parantamiseen tarkoitetun Marburg Amberlee -viruksen kehittäjä, flunssan parantamiseen kehitetyn Kellis-viruksen keksijä, reportteri Robert Stalnaker ja aktivisti Brandon Majors, jotka ovat kaikki avaintekijöitä Kellis-Amberlee -zombieviruksen synnyssä. Jokaisen luvun lopussa on lyhyt uutislähetysteksti sellaisena kuin uutiset esitettiin ennen epidemiaa ja ne kertovat omaa kieltään siitä miksi ajauduttiin Feedissä kuvattuun tilanteeseen, jossa nettimedia - blogit hoitavat itsenäisesti tiedonvälityksen.
Pidän Countdownista enemmän kuin Feedistä. Selkeitä syitä siihen ovat politiikan ja zombien puuttuminen. Poliittisen kuvion katoaminen teki tarinasta eurooppalaisystävällisemmän. Lisäksi kertojahahmot ovat vanhempia ja vaikka välillä Grant jälleen sortuu YA-linjalle, niin se ei häiritse. Luen kohtalaisesti YA-kirjallisuutta ihan tarkoituksella, joten en suinkaan karsasta nuoremmille suunnattuja kirjoja. Grantin tyylin vaihtelevuus vain ei tunnu tarkoituksenmukaiselta ja siksi pidän sitä tyylivirheenä. Tällä kertaa se ei siis kuitenkaan nouse erityisesti heikentäväksi piirteeksi. Countdown on 80-sivuisena (Hugo-paketin pdf) tarinana nopea luettava, sillä se myös tempaisee mukaansa. Pidin jo Feedissä menneisyyden ja tilanteeseen ajautumisen kuvauksia mielenkiintoisimpina seikkoina, ja Countdown on siinä suhteessa täyttä tavaraa. Tarinan yhteydessä on mukava bongata jo tuttuja hahmoja. Etenkin tohtori Matras, joka aloitti totuuksien kerronnan blogissa, oli hauska tavata.
Countdownia ei voi suositella luettavaksi ennen Feedia, niin esiosa kuin se onkin, sillä minusta se on pikemminkin täydentävä taustatarina, joka vie hieman terää pois varsinaiselta sarja-aloitukselta ensin luettuna. Suosittelen sitä kuitenkin ehdottomasti Feedin jälkeen, jos sattui kirjasta pitämään. Koska en ole zombie-kirjojen ystävä ja Feed ei täysin vakuuttanut minua, en aikonut lukea sarjan kakkososaa Deadlinea. Kuinkas ollakaan, Deadline päätyi kuitenkin niin ikään Hugo-ehdokkaaksi ja se on siten lähiajan lukulistalla. Eikä ajatus tunnu Countdownin jälkeen hassummalta.
Kaikki pienoisromaani-ehdokkaat on nyt tosiaan luettuna, Countdownin lisäksi:
Catherynne M. Valente: Silently and Very Fast
Mary Robinette Kowal: Kiss Me Twice
Kij Johnson: The Man Who Bridged the Mist
Ken Liu: The Man Who Ended History: A Documentary
Carolyn Ives Gilman: The Ice Owl
Näistä minua eniten sykähdytti Kij Johnsonin tarina, mutta muutkin olivat erinomaista tai hyvää luettavaa. Ei aavistustakaan kuka voittaa.
