TAIKAKIRJAIMET ON MUUTTANUT

 

 

Sopivasti kirjailija Liz Williamsin Finncon-vierailun alla ilmestyi suomeksi vuonna 2005 julkaistu Rikosetsivä Chen -sarjan ensimmäinen osa Aavekauppiaan tytär (Snake Agent).

Rikosetsivä Chen saa tutkittavakseen kadonneen aaveen tapauksen. Rikkaan teollisuusjohtajan tyttären Pearlin hautajaiset oli järjestetty viimeisen päälle ja luvat olivat kunnossa asianmukaisesti, jotta neidon sielu olisi päässyt siirtymään taivaaseen, mutta niinpä vain aave olikin havaittu helvetin satamasta ja huolestunut äiti ottaa yhteyttä Cheniin, jotta kadonnut aave saataisiin siirrettyä oikeaan osoitteeseen. Chen on lähitulevaisuuteen sijoittuvan Kiinan Singapore Kolmen poliisiyksikön yliluonnollisia tapauksia hoitava etsivä, jota työtoverit hieman välttelevät. Jatkuva yhteydenpito demoneihin kun jättää jälkensä. Chen saa tutkimuskumppaniksi senesalkki Zhu Irzhin, varsin hyvännäköisen demonin helvetistä. Kun selviää, että Pearl ei olekaan ainoa kadonnut aave -tapaus, vaan muitakin viattomia tyttöjä on siirretty laittomasti helvetin puolelle ja poliittisestikin arkaan vyyhtiin on sotkeutunut myös helvetin ministeriöt, on Chenin jälleen kerran itse matkustettava helvettiin, eikä hän voi olla varma jumalattarensa suojelusta.

Jatka lukemista uudessa blogissa...



 

Margaret Atwoodin Oryx ja Craken (arvostelu) jälkeen odotin Herran tarhurien (The Year of the Flood, 2009, suom. 2010) olevan edes löyhästi jatkoa auki jääneelle tarinalle. Ei ollut, vaan on periaatteessa samanaikainen tarina tapahtumista uudesta näkökulmasta. Oryx ja Crake on dystopisen maailman vaikuttajaportaan tasolta, eliittipiiristä, pieni valaistus hullu tiedemies -maailmaan miehisen kerronnan kautta. Herran tarhurit on vaikutustasolta, rahvaiden joukosta, naiskerronnan kautta. Sisällytän kirjan mukaan science fiction -haasteeseen kategoriaan 12. Hullu tiedemies/geneettiset kokeilut/Ympäristökatastrofit. Minulla on kirjasta uusin pokkaripainos.

Vuonna 25, vedettömän tulvan vuonna, tuhoisa pandemia surmaa valtaosan väestöstä. Kaksi naista, Toby ja Ren, ovat tahoillaan kuitenkin sattuman kaupalla selviytyneet tartunnalta ja yrittävät nyt selviytyä tuhotussa, villissä maailmassa ja löytää joku toinen kohtalontoveri, joka ei ole uhka. Tarina palaa välillä ajassa taakse päin lähtien vuodesta 5 ja kertoo naisten yhdistävästä tekijästä, ekologisuskonnollisesta lahkosta nimeltä Herran tarhurit ja siihen liittyneistä ihmisistä ja heidän aatteestaan. Tobyn ja Renin kertojaosioiden välillä todistetaan Herran tarhurien aatetta Aatami Ensimmäisen saarnoilla ja yhteisvirsillä.

Jatka lukemista uudessa blogissa...

 

Kyseessä on uskomattoman suvereeni yhdistelmä tieteellisiin teorioihin perustuvaa idearyöppyä, koukuttavaa viihdettä ja kirjallista lahjakkuutta. Kvanttivaras on mestarillinen saavutus, joka päihittää kansainvälisen tieteiskirjallisuuden tunnetuimmat tekijät heidän omassa pelissään...
 
Kvanttivaras on vaikuttavan ehjä ja moniulotteinen kirja, joka sisältää kymmenittäin kutkuttavia tieteisideoita upotettuna vauhdikkaaseen, mielikuvituksen lentoa ja ihmeentuntua pursuavaan mysteerijuoneen. Harva teos onnistuu olemaan samalla näin älykäs ja näin viihdyttävä.

Perustelun kokonaisuudessaan voi lukea yllä olevan linkin kautta. Runsaasti kuvailevia sanoja. Olen samaa mieltä, että Kvanttivaras on erinomainen. Olisi saanut pärjätä ulkolaisissakin palkinnoissa paremmin. Tähtifantasia-palkinto meneekin sitten China Miévillelle?

Hannu Rajaniemen reaktio palkinnosta Twitterissä kahdessa eri viestissä, kiitoksineen suomentajalle.


 

Blogi on muuttanut
Siirry lukemaan arvostelua tänne

Noin 12 vuotta sitten eräs tuttavani kuullessaan fantasia/science fiction -kiinnostuksestani suositteli minulle kirjaa, joka hänen mielestään oli erinomainen. Luin kirjan, mutta en juurikaan pitänyt siitä. Kyseessä oli Orson Scott Cardin Ender (engl. Ender's Game). Kun selasin tulevia elokuvia IMDb Prosta, tajusin, että Ender on tulossa myös elokuvaksi ensi vuonna (marraskuussa) ja kuvaukset on jo aloitettu. Niinpä ajattelin lukea kirjan uudestaan hieman enemmällä scifi-kokemuksella, kun kaiken lisäksi minulla oli kirjasta jäljellä enää vain hajanaisia muistikuvia. Koskapa Ender's Game -elokuva pohjautuu vuonna 1985 kirjoitetun kirjan lisäksi myös sen myöhemmin (1999) kirjoitettuun rinnakkaisteokseen Ender’s Shadow, luin molemmat kirjat samoin tein. Ender’s Shadowta ei ole suomennettu. Minulla on molemmista kirjoista englanninkieliset ekirja-versiot. Liitän Ender’s Gamen mukaan Science fiction -haasteeseen, kategoriaan 8. eli avaruusalukset, avaruusolennot.

Ender’s Game kertoo nuoresta pojasta, Andrew "Ender" Wigginista, joka on perheensä kolmas lapsi, jalostusohjelman erikoisluvalla syntynyt. Isoveljensä Peterin ja muiden koulutoverien kiusaama Ender löytää lohtua ja myötätuntoa sisareltaan Valentinelta. Kuusivuotias Ender on poikkeuksellinen lapsi, lahjakkaita sisaruksiaankin erikoisempi. Maapallon sotilasliittoutumat ovat unohtaneet keskinäiset riitansa, sillä yhteinen vihollinen uhkaa avaruudesta. Aiemmin hyönteistä muistuttavien olentojen hyökkäys päätyi hilkulla Maan voitoksi, mutta nyt on varauduttava entistä pahempaan koitokseen. Ender siirretään pois perheensä luota Maan kiertoradalla sijaitsevalle taistelukouluasemalle, jossa hänen lisäksi koulutetaan satoja muitakin lapsia sotilaiksi. Enderistä odotetaan kuitenkin paljon enemmän kuin muista. Onko hänestä pelastamaan Maapallon tulevaisuus?

Jeff VanderMeerin ja S. J. Chambersin The Steampunk Bible vaikutti Hugo-ehdokkaiden Best Related Work -kategorian kiinnostavimmalta teokselta Jar Jar Binks Must Die’n ohella. Kirjassa käsitellään nimensä mukaisesti science fictionin ja fantasian steampunk-alagenreä ja sen eri ilmenemismuotoja.

 

Steampunk = Mad scientist Inventor [invention (steam * airship or metal man / baroque stylings) *

(pseudo) Victorian setting] + progressive or reactionary politics * adventure plot

Yllä oleva kaava on yksi humoristinen määritelmä steampunkille. Kirja antaa kattavan kuvan lajityylin monista kasvoista. Steampunk ei rajoitu pelkästään kirjallisuuteen, vaan ulottuu myös taiteeseen, suunnitteluun, elokuviin, musiikkiin ja muotiin sekä elämäntyyliin. Jokainen näistä osioista tulee esitellyksi ja enemmänkin, mutta liikkeelle lähdetään tietenkin alusta, eli steampunkin synnyn historiasta, teollistumisen aikakaudesta ja kirjallisista esikuvista Edgar Allan Poesta, Jules Vernestä ja H. G. Wellsista, joiden mielikuvitusta koko sff-genre saa kiittää. Tämä varhaista historiaa koskeva osuus onkin itselleni mielenkiintoisinta luettavaa. Esimerkiksi katkelma haastattelusta, jossa Verne pitää itseään faktapohjaisena kirjailijana ja Wellsiä mielikuvituksellisena on suorastaan hauskaa luettavaa. Myös myöhempiä kirjailijoita, kuten Michael Moorcockia, K. W. Jeteriä, Tim Powersia, William Gibsonia ja Cherie Priestiä sekä heidän teoksiaan käsitellään ja kirja sisältää myös useita esseitä steampunk-henkilöiltä. Lyhyesti esitellään myös steampunk-johdannaiset: boilerpunk, clockpunk, dieselpunk, gaslight romance, mannerspunk, raygun gothic ja stitchpunk, joista osasta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan.

Jatka lukemista uudessa blogissa...

 

Newsflesh-sarjan pienoisromaanin Countdownin (arvostelu) jälkeen odotin Mira Grantin Deadlineen tutustumista levollisin mielin, vaikka ykkösosan, Feedin (arvostelu) jälkeen en jatkoa aikonut enää lukeakaan. Deadlinen Hugo-ehdokkuus muutti kuitenkin mieleni. Latasin ekirjan Hugo-paketin mukana. Arvostelussa mainitaan Feedin tapahtumia, jotka ovat spoilaavia. Ei kannata lukea, jos ykkösosa ei ole jo luettuna.

Vuosi Feedin tapahtumien jälkeen Shaun Mason blogitiimeineen saa todeta presidentinvaalin aikaisen salaliiton olevan yhä voimissa, kun nuori Center for Disease Controlin tutkija Kelly saapuu bloggaajaryhmän luo hengenhädässä mukanaan hälyttävää tietoa oudoista kuolemista. Shaun kärsii sisarensa Georgen menetyksestä ja herättää huomiota kommunikoimalla tämän päässään kuulemansa äänen kanssa. Mitä pidemmälle tutkimukset etenevät sen vaarallisemmaksi tiimin tilanne muuttuu, eikä Shaun voi olla varma kehen luottaa ja kehen ei. Zombie-epidemiaan liittyvä salailu on kuitenkin selvitettävä ja totuus paljastettava.

Olin kirjan alussa hetken tyytyväinen, sillä pääkertoja on eri kuin Feedissä. Iloa ei kestänyt kuitenkaan kauan, kun Shaun, angstinen nuori mies, joka ei hillitse kiivastumisiaan, vaan paukuttelee nyrkillä niin seiniä kuin pöytiäkin, alkoi hipoa ärsytyskynnystä. Varsinkin kun kirjailija muisti mainita miten kaikki aina hypähtelivät hänen purkauksistaan. Pariin otteeseen mainittiin, että Shaun saattaa ilman tunnonvaivoja motata jopa tyttöjäkin, joten päättelin, että kirjailija pyrkii luomaan kärsivästä päähenkilöstään semi-paha-poikaa. Minusta ihmisten lyöminen tai uhkaaminen lyömisellä hetkellä millä hyvänsä kun ei liity mitenkään surun ilmaisuun. Hahmojen tunnemaailman syvyys ei vaikuta missään vaiheessa uskottavalta, vaan päälle liimatulta. Ainoastaan loppupuolella erään tiimiläisen menetyksen tunteissa välähti hieman aitoutta. Shaunin mutisemiset ja keskustelut pään sisäisen äänensä kanssa ovat liioiteltua. Muutamia lipsahduksia olisin ymmärtänyt, mutta jatkuva ”sekaisin menon” korostaminen tylsyttää ideaa. Aikuisissa hahmoissakin löytyy keskenkasvuisuutta. Henkilöhahmojen vuoksi kirja on entistä enemmän Feediin nähden nuorille aikuisille suunnatun kirjan tyylinen, vaikka itse juonessa ja maailmanluonnissa on aineksia ihan puhtaasti aikuisten kirjaankin.

Feediin verrattuna Deadline ei ole kerronnallisesti yhtä dynaaminen. Grant pyrkii sen sijaan lisäämään tieteellistä puolta ja selittämään viruksen luonnetta ja tutkimusten tulkintaa enemmän. Politiikka on yhä mukana, tosin tällä kertaa se liittyy tieteelliseen vallankäyttöön ja valtion rahoittamiin tutkimuslaitoksiin. Siinä missä tiedotusvälineiden luotettavuus sai kyytiä Nousemisen alkuvaiheessa, on hampaissa nyt tutkimuslaitosten luotettavuus. Juonessa on muutama kiemura, jonka vuoksi kirjan jaksaa lukea loppuun saakka. Deadline sai minut kuitenkin paikoin pitkästymään, päinvastoin kuin Feed, joka sentään jaksoi viihdyttää. Välillä mietitytti, eikö maailmasta, jossa on villi uutistiedonvälitys (amerikkalainen), todellakaan löydy esimerkiksi tieteellistä tutkijaryhmää, joka olisi voinut loogisemmin ottaa nuorille bloggareille annetun roolin paremmin haltuunsa. Kirjailija olisi voinut kirjoittaa todellisen tieteistrillerin.

Deadlinen kohdalla en enää viitsi toistaa, että en ole zombie-kirjojen ystävä ja siksi en kirjasta juurikaan pitänyt, sillä kirjassa ei mene pieleen zombie-osiot, vaan pääasiassa henkilöhahmot. Itse asiassa melkeinpä kaipasin enemmän zombeja ja vähemmän Shaunia. Kirjan viimeinen lukukin oli todellinen pettymys. Ja muuten… mahtaakohan kirjailijalla olla jokin fiksaatio puoliksi juotuihin virvoitusjuomatölkkeihin? (juoma mainittiin kirjassa 51 kertaa, jos jotakuta kiinnostaa).
 

Hyvät Hugo-äänestäjät. Älkää äänestäkö Newsflesh-sarjan kolmatta kirjaa enää ensi vuonna ehdokkaaksi. En halua lukea sitä. Mutta jos äänestätte, niin jätän sen todennäköisesti sitten lukematta omavalintaisesti. Deadlinekaan ei minusta ole Hugo-ehdokkuuden arvoinen.

Taikakirjaimet-blogissa Raija, kesäkuun 12. päivä, 2012